Eilen oli kivaa, tänään ei ihan niin kivaa. Tukka on ollut vähän kipeähkö. Onneksi ei ole ollut mitään pakollista tekemistä. Lähettiin eilen Marian kanssa moikkailemaan Maijaa maalle. Kuvasaldo ei ollut kovinkaan suuri, sillä ulkoinen kuvaussessio keskeytyi melko monta kertaa siihen, kun piti lätkiä hyttysiä pois iholta. Kyllä maalla on mukavaa jne!
Iitakin olisi halunnut meidän kanssa kuvailemaan terassin ulkopuolelle.
Asukuva oli kuvaussession tärkein juttu. Vaihteeksi jokin muu, kuin aviomiehen ottama kuvia. Kameran takana hengaili tuttuun tapaan Maria, paitsi kaksi alinta kuvaa otin mä. Asu oli hyvinkin samanmoinen, kuin vähän alempaa löytyvä asu. Voisiko tuon värikkään hameen kanssa pukea päälle jotakin muutakin kuin mustaa? Ehkä joku hameen sävyistä voisi kanssa sopia. Mun mielestä kuitenkin yläosa saa olla värikkään hameen seurana melko simppeli.
Paita/Shirt H&M
Hame/Dress Ebay
Rannekorut/Bracelets Ebay, Snö of Sweden
Osattiin kerrankin poseerata kaverikuvassa fiksusti ja saatiin hyvä kuva minusta ja Maijasta.
Ja Iita loppujen lopuksi pääsi kuin pääsikin sinne terassin ulkopuolelle!
Maria me pistettiin häkkiaitaukseen. Ei kuitenkaan jätetty tyttöä sinne itikoiden syötiksi. Siitä mitä hänellä on jalassa ei puhuta täällä mitään. Todennäköisesti Marian omalta tontilta tulee asiaa tästä jossain vaiheessa.
Ostin muuten eilen rinkan. Tein pienen koepakkauksen tänään. Siellä ei ollut edes vaatteita ja kapsäkki oli täynnä. Hupsista. Saa nähdä miten syksyllä onnistuu pakata kolmen kuukauden kamppeet siihen. Pakko mikä pakko. Haluaisin pakata mahdollisimman paljon vaatteita mukaan, ettei tarvitse nyrkkipyykätä kovin monena päivänä. Alunperin mun oli tarkoitus lainata kaverilta rinkka, mutta kun Fidalle tuli sopiva myyntiin niin ostin sen sitten pois. Kaverin rinkka olisi vähän isompi, kuin tuo ostamani, mutta pitäisi tuon riittää. Koepakkauksessa ei kyllä ollut mitään ajatusta mukana. Kuhan iskin tavarat kassiin. Varmasti pienellä mietinnällä ja tavaroiden järkkäilyllä saa mukaan kaiken tarpeellisen.
Lämpöisää keskiviikon jatkoa kaikille!




4 kommenttia:
haha vai näin kävi, no lainarinkka on silti saatavilla jos nykyinen käy liian ahtaaksi ;)
t. sen omistaja
^^ Jee, arvelinkin, että saan sen, jos ei tuohon meinaa mahtua! Mut olisin ollu pöhkö jos en olisi ostanut kympin rinkkaa pois. Taitaa olla käyttämätönkin :D
Mihin ooot menossa 3kk? Meetkö vaeltaaa vai mihin ? (:
Sul on aina ihanat vaatteet noissa asukuvissa !
Anonyymi:
Lähen ystävän kanssa reppureissulle Kaakkois-Aasiaan. Vietnam -> Kambodza -> Laos -> Thaimaa. :) Reissun pääasiallinen tarkoitus on LOMA!
Ja kiitos kehuista :)
Lähetä kommentti